Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Omista tavoitteista.

29.09.2010, runningscared

Tavoite on usein käytetty sana jota ihmiset käyttävät, mutta en usko heidän sisäistävän sen merkitystä. Monet ihmiset asettavat oikeita tavoitetta ehkä kerran vuodessa, uudenvuoden tienoilla ja nekin ”lupaukset” usein menevät mönkään.

Tavoiteita on hyvä tehdä, sekä pitkäaikaisia sekä lyhyt aikaisia. Uskon ettei tarvitse tehdä aina maailman realistisimpia tavoiteita koska tiedän että ihminen kykenee mihin vaan jos vain haluaa ja keskittyy tavoitteisiin  eikä anna takaiskujen pysäyttää matkaa.

Minun tavoitteisiin kuulu mm. juosta Stockholm maraton 2011 toukokuussa, valmistua ennen 2012 maisteriksi, perustaa oma firma ennen 2013. Nämä ovat kolme minun monesta tavoitteestani ja uskon siihen että mitä enemmän tavoitteita on sitä enemmän niitä oppii käyttämään itsensä hyödyksi ja parhaaksi.

Taustalla ei ole mitään väliä mielestäni. Niin moni esimerkki on näyttänyt että taustalla ei ole mitään merkitystä niihin asiohin mitä ihminen päättää tehdä ja toteuttaa. Uskon vahvasti että jos ihminen tulee vaikeista olosuhteista hänellä on melkeinpä etulyönti asema, koska hän tuntee ärsyynnystä ja turhautumista jonkin asian suhteen niin paljon että on valmis muuttamaan omia käyttäytymis mallejaan ja ajatusratojaan. Pelkällä muutoksen teolla ja kyvyllä hallita omia tekojaan sataprosenttisesti, on todella iso rooli menestyä ja kohdata myös vaikeudet.

Tehtävänne on tehdä 3 lyhytaikaista tavoitetta ja 3 pitkäaikaista tavoitetta!!! Tavoitteet voivat olla mistä osaalueelta haluatte, esim: parisuhteestanne, työstänne, taloudestanne, ruumistanne yms.

-Jos tietää mitä haluaa, tietää mihin keskittyä-


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *